Frigo-taimen istutus menossa. Marika on paljon joutuisampi kuin minä tässä hommassa. Tänä keväänä pääsimme istutushommiin aikaisemmin kuin viime keväänä. Penkkien teko sujui paljon sujuvammin, olihan sitä jo kertaalleen harjoiteltu. Myös vuoden viherkesannoinnissa ollut maa on kuohkeampaa ja penkkien teko oli sitenkin helpompaa. Nämä frigotaimet tulevat selkeästi aikaisemmin maahan kuin viime keväänä. Jos kasvu etenee samaan malliin, voisimme odottaa elokuussa jopa hieman satoa tästä erästä. Tasoittelin penkkien välit ja kylvän vielä monivuotisen viherlannoitusseoksen riviväleihin. Ensi viikon alussa on tulossa seuraava erä luomu-frigotaimia. Viimeinen erä onkin sitten pottitaimia. Istutusjärjestys on eri kuin viime keväänä. Silloin istutimme pottitaimet ensiksi ja frigot viimeiseksi. Ehkä tämä kesä näyttää, kumpia kannatta jatkossa käyttää. Muutama kukka viime kesän istutuksissa jo näkyi, mutta varsinainen kukinta on vielä edessä. Onneksi, koska ensi yöksikkin on luv...