Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Mansikan syyshoitoa...

  Istutimme kesäkuun alussa ensiksi paakkutaimia ja juhannusviikolla frigotaimia. Huolimatta frigotaimien hyvinkin epäilyttävästä ulkomuodosta, ne kirivätkin paakkutaimista edelle ja antoivatpa hieman mansikoitakin. Tämä mansikanviljelijäksi opiskelu on tässä välissä edennyt sen verran, että ymmärsin rönsyjen leikkaustarpeen. Olin elänyt siinä uskossa, että loppusyksy on van huilailua, mutta toisin kävi. Mansikat tekevät eniten rönsyjä ensimmäisenä vuotena. Olen nyt kontannut lähes koko mansikkamaan läpi, perkannut roskia ja leikannut rönsyjä. Luin jostakin tutkimuksesta, että syksyineen rönsyjen leikkaus lisää huomattavasti satoa. Toosin siinä tutkimuksessa josta luin, rönsyt oli leikattu kolmeen kertaan. Olen tyytyväinen, että saan yhteen kertaan leikattua. Jos ensi kevään istutussuunnitelmamme tooteutuvat, tarvitsen ehkä apua tähän hommaan. Työnjohtaja  (Tane) tarkistaa rönsyjen leikkaustulosta. Rönsyjen leikkauksen lisäksi olen ajellut penkkien välejä jo monta kertaa ruohonleikkuri

Kesantomurskain käyttöön

  Haeskelimme keväällä sopivaa käytettyä silppuria tai murskainta viherlannoituspeltojen käsittelyyn, mutta ei oikein löytynyt. Niinpä päädyimme tilaamaan uuden sellaisen. Kesantomurskaimia on kotimaisiakin, mutta liian suuria meidän pienelle traktorille. Siksi päädyimme tilaamaan ulkolaisen murskaimen. Tilaamaamme murskainta oli useampaa leveyttä ja laatuakin. Vanhan Valmetin tehojen takia tilasimme kuitenkin vain 1,8 m:n työleveydellä olevan. Kesantomurskain tuli hyvin pakattuna pihalle. Laite piti purkaa ensiksi hyvästä pakkauksestaan, rasvata ja tutkia käyttöohjeita tovin, ennen kuin kytkin sen traktorin perään.  Lopuksi säädin leikkausasennon korkeimpaan mahdolliseen kivien pelossa. Olimme  toki koittaneet kerätä kiviä pelloita keväällä, mutta siltikin... Kesantomurskain käytössä. Käytin murskainta ensiksi vadelmapenkkien väliin. Jos kone olisi ollut 2:n metrin työleveydellä, olisi tainnut juuri riittää kun olisi ajanut yhteen kertaan. Nyt piti ajaa kaksi kertaa, vaikka olin leika

Uuden sadon hunajaa ...

Oulaisissa on Villi Perjantai 11.9.2020.  Olemme Marikan kanssa myymässä uuden sadon hunajaa Oulaisten S-marketin sisällä myymälän porttien vieressä    klo 16:00 - 20:00  .   Tämä kesä ei hunajan määrän suhteen ollut paras mahdollinen, itse asiassa aika kehno. Laadussa ei kuitenkaan ole valittamista, se on täydellinen kotimainen luonnontuote. Monipuolinen ja terveellinen ravintoaine, jonka vaikutuksista on ollut viime aikoinakin paljon kirjoituksia useissa lehdissä. En viitsi siteerata niitä tässä, koska hunajaa ei saa markkinoida terveysväittämillä. Lingotusta hunajasta siivilöidään vahamuruset pois. Mehiläisten keräämä hunaja on kerätty elokuun alussa pesiltä. Hunajan täyttämät kehät kuoritaan, ts. mehiläiset ovat peittäneet hunajan ohuella vahakerrosella. Tuo vahakerros poistetaan ja kehät asettetaan linkoon, jossa hunaja lingotaan irti kehistä. Hunajalle ei tehdä mitään muuta kuin siivilöidään. Linkousesa kehstä irtoaa jonkin verran vahanmurusia. Kun hunaja valuu kahden siivilän lä

Hunajat on kerätty ja talviruokinta on tehty

  Normaali tilanne mehiläistarhauksessa on, että jossakin vaiheessa  kesää mehiläiset alkavat  syömään enemmmän keräämäänsä hunajaa kuin mitä sitä saavat kerättyä. Minä ajattelen että meillä tuo heti on siinä vaiheessa, kun horsma on kukkinut kukintansa lopuun. Yleensä se tapahtuu elokuun alussa, ennen 10.8.:tta. Niinpä nytkin keräilin hunajakehät elokuun alussa talteen.  Työmehiläiset pääsevät sulkuristikon läpi, emo ei. Minä hoidan toistaiseksi mehiläisiä siten, että emo on ristikon alla alimmassa laatikossa. Hunajaosastot käydään läpi siten, että hunajakakku kerrallaan varistetaan mehiläiset pois (pesän eteen), lopuksi viimeiset vielä harjataan kevyesti ja siirretään hunajakakku tai kehä tyhjään laatikkoon. Yhdessä laatikossa on 9-10 kehää, joten hommaa riittää. Pitäisi vielä varmistaa, että kerättävä hunaja on riittävän kuivaa. Kakuilta varistetut mehiläiset pääosin kävelevät pesään takaisin. Tällaiselta kakku näyttää pesästä otettuna. Keskellä oleva vaalkea alue on vahalla peitett