Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Onko luomutuotannossa järkeä ?

  Olemme todellakin luomutuotannon alkumetreillä joten mitään asiantuntija lausuntoa on turha odottaa. Mutta toki aloittelevan viljelijän on täytynyt jossain määrin pohtia asiaa jo ennen kuin on tehnyt päätöksensä luomutuotannon aloittamisesta. Meidän osaltamme mehiläistarhaus on ensi kesänä luomussa ja marjanviljely (pääasiassa mansikka ja kokeeksi hieman vadelmaa) on siirtymävaiheen toisena vuotena.  Olen FB:ssä mehiläishoitajien keskusteluryhmässä ja sielläkin on toisinaan epäilyksiä, että onko Suomessa mitään järkeä mehiläistarhauksen luomutuotannolle. Ajatuksena on, että joihinkin muihin maihin verrattuna kaikki Suomessa tuotettu hunaja on luomun tasoista. Meidän osaltamme aluksi päätös myöskin mehiläistarhauksen siirtämisestä luomuun oli ehkä jotenkin tekninen. Tuntui mahdottomalta markkinoida hunajaa tai siitepölyä pitkän päälle Arvolan Luomutilan nimissä ilman, että tuotteet olisivat luomussa. Muitakin syitä on. Ja mitä enemmän asiaa olen miettinyt, sitä paremmalta ratkaisu tun

Mehiläisten talveutuksesta, jatoa...

  Jatkan hieman edellisessä potsauksessani kertomasta mehiläisten talveutuksesta. Tietenkin kerron vain omasta puolestani ja olen vielä varsin kokematon tarhaaja. Viimeksi päädyin marraskuussa antamaani toiseen Verroa-punkin torjuntaan. Tämän jälkeen mehiläiset ovat paljolti oman onnensa nojassa.  Tämä on se talven jälkeen odotetuin kukka mehiläisille! Mehiläiset eivät ole horroksessa vaan syövät ja liikkuvat koko talven. Talveutusosaston eriste on varsin ohut ja pääasiallinen syy, miten nämä pienet pörriäiset säilyvät hengissä talven läpi, on talvipallo. Kun syystalvesta ilmat kylmenevät, mehiläiset menevät tiiviiseen palloon ja lämmittävät näin toisiaan. Asiaa tutkineet kertovat, että ne vaihtavat paikkaa pallon sisäosien ja ulkoreunan välillä, jotta pitkään ulkolaidalla oleskelu ei koituisi kohtalokkaaksi. Silti mehiläisiä kuolee jonkin verran koko ajan. Toivoa sopii, että niitä olisi keväällä tarpeeksi käynnistämään uuden sukupolven kasvatuksen. Tämä kuva on edelliseltä talvelta. 

Mehiläisten talveutuksesta ...

Kimalaisista talvehtii vain kuningatar. Siten, js keväällä tapat kimalaisen niin koko suku tämän kuningattaren osalta jää syntymättä. Mehiläisillä kuningattaren lisäksi talvehtii koko joukko  työläisiä. Vahvassa pesässä kesällä työläisiä voi olla 50 000, mutta talvella vähemmän. Kun syksy etenee, työläiset ajavat ennen talvea  kuhnurit ulos pesästä syömästä talviruokaa ja siten kuhnureilla on kova kohtalo.  Kuvan pesissä valkeat ruokintalaatikot ovat  vihreiden pesäosastojen päällä. Jos kesä on hyvä, pesässä on elokuun alussa 1-2 osastoa emolle munintaa varten ja 3-4 hunajaosastoa. Minulla ei neljää ole koskaan ollut eikä viime kesänä juuri kolmeakaan. Siis torni jossa on 5 osastoa päällekkäin. Otan hunajaosastot pois sanotaan elokuun 7. päivään mennessä. Minä talveutan  mehiläiset nyt yhdellä osastolla ja siirsin emon alimmaiseen osastoon heinäkuun puolen välin paikkeilla, että toisessa osastossa olevat uudet työläiset ehtivät kuoriutua.  Tässä vaiheessa hyvässä pesässä on tungosta, k