Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2022.

Koettelee vaan ei .....

  Keväällä istutettu Korona saa lähteä ! Istutimme keväällä viherlannoituksella olleelle alueelle 18 000 mansikantaime, kahta eri lajiketta Koronaa ja Malviinaa. Luomutaimet toimitti meille suomalainen puutarha, joka tuo ne maahan hollannista, ns. frigotaimia. Frigot ovat paljasjuurisia, talven pakkasessa säilytettyjä taimia, joita olemme käyttäneet aikaisemminkin. Taimien kasvuunlähtö tapahtui hyvin, tai oikeastaan erinomaisesti. Niitä kasteltiin, penkkien väliin kylvettiin luomunurmiseos, ja penkkien välejä leikattiin. Niinpä syyskesästä pelloilla oli vahva ja hyvältä näyttävä taimisto ja frigotaimien tapaan ne kukkivat hieman ja antoivat mansikkaa, hyvänmakuista. Kaikki näytti olevan kunnossa ja ensi kesäksi oli odotettavissa merkittävä tuotantoalan kasvu. Usean vuoden alkuinvestointien jälkeen mahdollisuus päästä ensi kerran plussan puolelle. Eräänä elokuun päivänä Marika käveli pellolta hitain askelin  mansikkakoppa kädessään ja istahti keittiöjakkarelle mansikka kädessää...