Siirry pääsisältöön

Luomuun siirtyminen 1

Luomutilan pellot näkyvät Marikan tomaattien
 ja muiden kesäkasvien taimien takaa. Näyttää siltä, että tänäkin kesänä syödää omia vihanneksia.



Oikeastaan meidän tapauksessa kyseessä on luomuviljelyn aloittaminen. Mutta pellot ja mehiläistarhaus siirtyvät luomuun. Luomuviljelyssä on joukko sääntöjä ja määräyksiä, joita tulee noudattaa ja niiden noudattamista valvotaan. Kerron lyhyesti asiasta.

Ennen luomuun siirtymistä viljelijöiden tulee käydä luomukurssi jonka suorittamisesta saa todistuksen. Kävimme tuon kurssin Marikan kanssa Ylivieskassa. ProAgrian asiantunteva opastaja piti kurssin, jonne osallistui parisenkymmentä viljelijää. Luomuun siirtyjä tekee luomusitoumuksen joka toimitetaan ELY-keskukseen. Tuon sitoumuksen tarkoitus lienee se, että siinä viljelijä sitoutuu noudattamaan kaikkia niitä ohjeita ja määräyksiä, jotka sisältyvät kulloinkin harjoitettavaan luomuviljelyyn.  Teimme tuon sitoumuksen sekä luomumarjanviljelyn että mehiläisten hoidon osalta.

Kun sitoumus on tehty alkaa siirtymisaika. Mehiläistarhauksen osalta tuo siirtymisaika on 1 vuosi. Ts. voinemme myydä luomuhunajaa syksyllä 2021. Siihen asti hunajamme on tavanomaisesti tuotettua, vaikka tarhausta hoidetaan luomumääräysten mukaisesti. Marjojen osalta siirtymisaika on 3 vuotta. Näidenkin osalta toivottavan satomme voimme myydä siirtymäaikana normaalisti viljeltyinä marjoina ja tuon siirtymäajan jälkeen, ts kesällä 2023 marjojemme pitäisi olla luomumarjoja.

Luomuun siirtymiseen sisältyy paljon paperihommia. Monet käyttävät näihin ulkopuolista apua, mutta olemme pyrkineet tekemään kaiken itse. Marjoista tuloja on odotettavissa aikaisintaan reilun vuoden päästä joten rahan käytön suhteen tulee olla tiukkana. Siksi kaikki työ, minkä voi ja osaa tehdä itse, on tehty itse. Toki neuvoja olemme saaneet moneltakin taholta. Kiitos siitä.

Vielä ennen kesäkuun loppua pitäisi tilallamme suorittaa alkutarkastus. Hieman se jännittää, että olemmeko osanneet hoitaa kaiken oikein. Tehtävää ja opittavaa on ollut niin paljon, että on siellä joku voinut  jäädä huomioimattakin. Luotan kuitenkin siihen, että virkamiesten tavoite on ennen kaikkea opastaa ja ohjata että toiminta tapahtuu lakien ja määräysten mukaan eikä olla työntämässä kapuloita rattaisiin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesän -25 marjatilauksia tilauksia vastaanotetaan

  Mansikan itsepoimintaa Arvolan luomutilalla. Satokauden -24 marjoja on vielä jäljellä lähinnä mansikoita ja hieman vadelmaa. Luomuvaelmaa toimitimme erän Ylivieskan Prismaan pakasteena. Luomumansikkapakastetta löytyy Oulaisisa Sarin kalusteen kellarikirppiksen pakasteesta.  Otamme vastaan taas marjatilauksia mansikoille ja vadelmille. Alkukesästä voi myös käydä  hakemassa luomuraparperia. Varauksia voi tehdä sähköpostilla, arvolantila.matkaniva(at) gmail.com, whatsapp:illa 044 214 1034 tai 050 5511303 tai tekstiviestillä. Varauksiin aina oma puhelinnumero ja nimi.   Luomumansikan hinta alustavasti ensi kesälle on itse poimien 8 €/ kg ja valmiiksi poimittuna 13 €/ kg tai 48 €/ 4:n laatikko.  Kuva on viime vuodeta kesäkuun lopusta ensimmäiset poimitut  mansikat. Luomuvadelman hinta on 24 €/kg tai 67 €/ 3 kg:n laatikko. Itsepoimien 12 €/kg. Ottawa-luomuvadelma on makea lajike. Luomuraparperia varsinkin alkukesästä, 5 €/ kg tai 3 €/ 500 g. Raparperi antaa sat...

Terveet elämäntavat ja mansikka!

  Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita. Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla. Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme. Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäks...

Vadelmapenkin aitaus...

Vadelmapenkkeihin pitäisi asentaa tukikepit joiden väliin pingoitetaan lanka. Olemme ajatelleet tehdä ns. V-tuennan, joita varten näitä tolppia olen värännyt.   Kevättalvella tein metsänhoititöitä anoppini metsässä ja valitsin riu-uista sopivaa tolppavärkkiä. Sen jälkeen kuorin niitä ja loppukeväällä ystäväni Pekka kävi kaverinani teroittamassa tolppien kärkiä. Ne  noin 400 tolppaa ovat kuivanneet pinossa kesän ja ovat aika keveitä. Nyt oli jatkokäsittelyn aika.   Tässä niitä penkkejä on, joihin pitäisi tukiaita tehdä. Itse vadelmat ovat vielä pieniä.  Viherlannoitusseos alkaa pikkuhiljaa kasvamaan penkkien väliin.  Roskat tosin nopeimmin. Luonnon puiset tolpat sopivat mieletämme luomutilalle painekyllästettyjen sijaan. Koska vadelman  tuotantoaika kirjallisuuden mukaan on 10 vuotta, olisi suotavaa, että tolpat kestäisivät sen aikaa. Siksi koitan käyttää perinteistä kyllästystä, eli hiillostaa tolppien päät. Nyt tuli käyttöä sille puusilpulle, jot...