Siirry pääsisältöön

Viherlannoitus saatettu alkuun

,
,



Luomuviljelyn keskeinen elementti on tämänhetkisen käsitykseni mukaan viherlannoitus. Sen tehtävänä on lisätä ravinteita peltoon, samoin humusta, parantaa maaperän rakennetta ja pitää rikkakasveja kurissa. Vaikka mansikan ja vadelmantaimien istutus on vienyt ja siihen valmistautuminen on vienyt pääosan keväästä ja alkukesästä, pääosa peltoalastamme on ollut avokesannoinnissa tarkoituksena mm. juolavehnän heikentäminen. Nyt tuli kuitenkin aika kylvää avokesantoihin viherlannoitusseokset.

,
Ostimme keväällä vanhan Junkkari 200 kylvökoneen, joka pikavilkaisulla näytti olevan hyvässä kunnossa. Ikäänsä nähden se olikin, mutta tarkempi tutustuminen osoitti, että ehkä noin 40 vuotta jotka käyttöönotosta oli kulunut, oli jättänyt omat jälkensä. Käytin keväällä kylvökonetta maanparannusaineiden levittämiseen, joten jotain kokemusta jo oli. Nyt piti kuitenkin käyttää siemenkylvölaatikkoa ja koska kyseessä oli piensiemenseos, siinäkin oli lisähaaste.
Siementen ja apulantojen kylvömäärätaulukko

Siementen kylvämäärä hehtaara kohden valitaan valintakiekkoa säätämällä. Kun kyseessä oli piensiemmenet, ohjeessa sanottiin, että siementen syöttörattaita pyörittävistä ketjuista piti poistaa ketju 3 ja vaihtaa tilalle ketjut 1 ja 2. 
Tässä niitä ketjuja.
Minä ihmettelin pää pyörällä, kas kun kuvassa ketju 1 ja 2 olivat ne jotka siirsivät vedon kumipyörältä. Mikä sitten käyttäisi koko systeemiä? Aikani ihmeteltyäni soitin Junkkarille ja sieltä löytyikin ihminen, joka vielä ymmärsi näin vanhan koneen päälle. Hän selitti, että ne ketjut 1 ja 2 ovat peltilaatikossa (näkyy kyvassa) . No, siellähän ne olivatkin, ruostuneena yhdeksi köntiksi. Piti lähteä ketjukauppaan ja tehdä uudet ketjut. Polkupyöräilijälle se toki ei ollut ongelma. Niin sain ketjut vaihdettua ja syöttönopeuden pudotettua 1/4-osaan.

Meidän ensi kesäksi aiotun istutusalan 1-vuotinen viherlannoitusseos on Westerwoldin raiheinä ja Persian apila, monivuotinen viherlannoitusseos taas on Timotei, Nurminata, Sinimailanen  ja Westerwoldin raiheinä. Se miksi seokset ovat nämä, riippuu hyvinkin monesta asiasta, mutta myös siitä, että ne ovat sallittuja (löytyvät Ruokaviraston luomuviljelyyn hyväksyttyjen listalta) ja että niitä löytyy kaupasta. Koneen toiselta sivulta löytyy säätövivut. 


Kaadoin saaviin tekemäni siemenseoksen säiliöön ja sitten kylvökone ilmaan ja 39,2 pyöritystä kammella, joka vastaa 1. aarin kylvämistä. Laitoin ensimmäiselle siemenseokselle muovin alle ja sitten lakaisin harjalla siemenet aluksi uunipellille ja sitten lautaselle ja kävin punnitsemalla talousvaa-alla. Kolmen pyörityksen jälkeen alettiin olla tarpeeksi lähellä kylvömääriä ja ei kun kylvämään. Monivuotista säätäessäni huomasin, että siemenpuolella olikin koepyöritysastiat, eikä mitään muovihommaa tarvittukkaan. 
Koepyöritys muovin päälle.

Se saattaa näyttää yksinkertaiselta, kun maanviljeität ajelevat kylvökoneidensa kanssa. Ei se ainakaan näin ensikertalaiselle sitä ollut. Nyt siemenet ovat kuitenkin pellossa ja odottelen sitä ihmettä, että sieltä alkaisi kasvaa jotakin muutakin, kuin rikkaruohoja. Olen lisäksi eilen ja tänään jyrännut koko peltoalan. Se veikin aikaa, kun en onnistunut hankkimaan kunnon jyrää, vaan käytin naapuriltani saamaa 3-osaisen jyrän keskiosaa. Alunperin olin ajatellut sitä vain vadelmapenkkien välien jyräämiseen, nyt kuitenkin jyräsin sillä monta hehtaaria. Keväällä näin fasaaninaraita, tänään jyrätessäni pellolla juoksenteli komea fasaaniuros. Mukava vieras, toivoakseni pysyy hengissä.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesän -25 marjatilauksia tilauksia vastaanotetaan

  Mansikan itsepoimintaa Arvolan luomutilalla. Satokauden -24 marjoja on vielä jäljellä lähinnä mansikoita ja hieman vadelmaa. Luomuvaelmaa toimitimme erän Ylivieskan Prismaan pakasteena. Luomumansikkapakastetta löytyy Oulaisisa Sarin kalusteen kellarikirppiksen pakasteesta.  Otamme vastaan taas marjatilauksia mansikoille ja vadelmille. Alkukesästä voi myös käydä  hakemassa luomuraparperia. Varauksia voi tehdä sähköpostilla, arvolantila.matkaniva(at) gmail.com, whatsapp:illa 044 214 1034 tai 050 5511303 tai tekstiviestillä. Varauksiin aina oma puhelinnumero ja nimi.   Luomumansikan hinta alustavasti ensi kesälle on itse poimien 8 €/ kg ja valmiiksi poimittuna 13 €/ kg tai 48 €/ 4:n laatikko.  Kuva on viime vuodeta kesäkuun lopusta ensimmäiset poimitut  mansikat. Luomuvadelman hinta on 24 €/kg tai 67 €/ 3 kg:n laatikko. Itsepoimien 12 €/kg. Ottawa-luomuvadelma on makea lajike. Luomuraparperia varsinkin alkukesästä, 5 €/ kg tai 3 €/ 500 g. Raparperi antaa sat...

Terveet elämäntavat ja mansikka!

  Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita. Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla. Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme. Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäks...

Katsaus vuoteen 2024 osa 5

Syksyllä katse alkaa kääntymään seuraavaan vuoteen. Mansikoita olemme istuttaneet joka vuosi. Nyt keräsimme taimet omalta emotaimimaalta, istutimme ne istutuspikareihin ja kärräsimme taimikennostot varta vasten tekemällemme hiekkapedille. Koitimme järjestää kastelun mahdollisimman hienosumuisena. Osan kastelusysteemistä samme lahjoituksena hienolta naapuriltamme Paavolta. Taimet lähtivät kyllä hyvään kasvuun, mutta varsinainen koettelemus on tietenkin talvi. Tätä kirjoittaessani ulkona on lämpimän puolella ja taimia suojaava lumipeite on lähes sulannut pois. Ei auta kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Mielläni istuttaisimme kaikki tulevana keväänä.  Vadelmat opettivat että jäniksiltä kannattaa suojautua. Pensasmustikat ovat ilmesesti vielä halutuimpia rusakoiden herkkuna kuin vadelmat. Niinpä koko pensasmustikka-alue kierrettiin 1,5 m:n aidalla. Itse aitavärkki toki piti ostaa mutta tolpat ovat luomua, itse metsästä haettuja, kuorittuja ja lahonsuojaustakin yritetty ehdä ...