Mehiläisten merkitys pölytysessä Suomessa on arvioitu vähintään 5-ertaiseksi hunajan tuotantoon verrattuna. Naapurimme oli ihmetellyt, että heillä oli poikkeuksellisen suuria marjoja marjapensaissa. En tiedä onko meidän mehiläisten ansiota, mutta juuri marjojen kokoon monissa tapauksissa pölytys vaikuttaa. Toisaalta on kasveja, jotka eivät pölyty millään muulla tavalla kuin hyönteispölytteisesti.
Mansikalla voi olla jopa 500 siementä turvonneen
kukkapohjuksen
eli marjan pinnalla. Mitä paremmin marja pölyttyy, sitä enemmän
siemeniä kehittyy ja mansikoista tulee meheviä.
Mansikka ei ole mehiläisille kaikkein mieluisin kukka ja siksi ne pitää asettaa hyvin tarjolle ts mehiläisiä pitää olla tarpeeksi ja lähellä mansiamaata. Vaikka pääosa mehiläisistä hakisikin metensä ja siitepölynsä muista paikoita, niin kun niitä on tarpeeksi, niin aina joku eksyy myöskin mansikkamaalle. Pälytysohjeissa sanotaan, että kilpailevat kukat läheltä pitäisi hävittää. Tostaiseksi en ole päässyt pientareita niittämään, kun ei ole ollut tarkoitukseen sopivaa konetta.
Mehiläiset ovat toisalta tässä piha-alueella ja jokirannassa nykyisen mansikkamaan päässä. Toinen tarha on sitten etäämpänä. Olen tehnyt kesän aikana jaokkeita, joista osa oli nimenomaan siellä etäämpänä. Mehiläispesien lisäys voidaan tehdä monella tavalla, minä olen tehnyt toistaiseksi helpolla tavalla. Ts. Olen ottanut vahvasta pesästä sellaisia kehiä, joissa on munia, toukkia ja peittosikiöitä. Lisäksi muutama kakku ruokaa, toisin sanoen siitepölyä (Pergaa, kennoihin säilöttyä siiteölyä) ja hunajaa. Näiden avulla rakennetaan uusi pesä, jonka olen vienyt etäälle, että mehiläiset eivät palaa vanhaan pesäänsä. Olen siis jakanut pesän, tehnyt jaokkeen. Kun mehiläiset ovat jaokkeessa ilman emoa, ne alkavat tekemään hätäemoa siirretyistä kehistä löytyvistä munista, kunhan on vain valittu kehiä joissa on munia. (Munat ovat pieniä, emo saattaa munia 1000 - 2000 munaa päivässä). Tällaisista jaokkeistta lisättyjä uusia pesiä minä hain etätarhalta.
Uusi tarha odottaa ensi keväänä tehtäviä istutuksia. (Jos Luoja suo). |
Hain siis viisi uutta pesää nykyisen mansikamaan ja ensi kevään istutusten välimaastoon. Pellon laidassa on jonkunlainen kivikasa, johon yritin tasoitella trukkilavoille riittävän tasaista alustaa. Nuo valkoiset jutut tuossa välissä ovat ruokinttalaatikot. Niihin on laitettu 67%:sta luomusokeria talviruokinnaksi. Mehiläiset siirtävät sen kennoihin talviruoaksi ja kuivaavat sen ennen talvea. Se että ne ehtivät kuivata sokerilioksen on talvehtimisen kannalta tärkeä asia. Kerron tästä talviruokinnasta ehkä toisella kerralla lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti