Siirry pääsisältöön

Luomutilan syystyöt jatkuvat

 Voisi ajatella, että syyskuussa ja lokakuussa ei mansikkatilalla ole enään mitään hommia. Mutta kyllä niitä on! Mansikkapenkkien välit on käyty läpi ruohonleikkurilla loppukkesän ja syksyn aikana neljään kertaan. Vaikka viherlannoitusalueet kylvettiin aika myöhään, nekin on saanut niittää jo kahteen kertaan.


Ajoin viherlannoitusalueen kesantosilppurilla jo toiseen kertaan. 

Tihkukastelujärjestelmä, pumppaamo ja letkut täytyy laittaa talvikuntoon. Meidän pumppaamo on hieman riskialueella. Se on pellon alavimmalla kohdalla ja pieni vaara on, että se jää kevättulvan aikana osittain veden alle. Sinänsä itse rakennus ei taitaisi siitä juurikaan kärsiä. Lattia on harvaa painekyllästettyä lautaa. Hiekkasuodatin kyllä kestää ulkopuolisenkin veden. Mutta pumpun sähkömoottoria hieman mietin. Moottori/pumppuyhdistelmä painaa kuitenkin yli 130 kg, että ei sitä käsivoimin ihan mielellään liikuttele. 

Imuletku on komeasti seinälle nostettuna.

Joka tapauksessa tyhjenteelin  hiekkasuodattimen, pumpun ja putkiston vedestä niin hyvin kuin taisin. Pitää käydä vielä nostelemassa hienosuodatin sisätiloihin talteen jossain välissä. 

Pumppaamo viritetty talvilepoon.

Tässä yksi sateinen päivä kävelin ensi  kevään suunnitelulla istutusalueella ristiin rastiin mitan kanssa ja suunnittelin kuinka paljon taimia tarvittaisiin. Ensi kevään suunniteltu istutusalua on hieman suurempi kuin mitä tänä keväänä istutimme. Tai oikeastaan on se reippaastikkin suurempi, mutta taimia ei mene kovin paljoa enempää. Syy tähän on, että päätimme istuttaa tulevan kevään istutukset harvemmalla välillä. Hyvin monissa paikoin taimiväliksi mainitaan 30 - 35 cm. Tänä keväänä meillä oli 35 cm ja nyt näyttää, että mansikat ovat aivan kiinni toisistaan. Niinpä päätimme harventaa istutusväliä. Mikä on lopputulos, sen tiedämme ehkä 2. - 3. vuoden päästä.   Sitä odotellessa ....   Taimimäärät kevääksi ovat selvillä, samoin alkaa olla selvillä, miten laajentelemma tihkukastelujärjestelmää. Siinäkin oli oma miettimisensä.


Puutappien ja 30. metrin mittanauhan kanssa selvittelin tulevia tarpeita.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesän -25 marjatilauksia tilauksia vastaanotetaan

  Mansikan itsepoimintaa Arvolan luomutilalla. Satokauden -24 marjoja on vielä jäljellä lähinnä mansikoita ja hieman vadelmaa. Luomuvaelmaa toimitimme erän Ylivieskan Prismaan pakasteena. Luomumansikkapakastetta löytyy Oulaisisa Sarin kalusteen kellarikirppiksen pakasteesta.  Otamme vastaan taas marjatilauksia mansikoille ja vadelmille. Alkukesästä voi myös käydä  hakemassa luomuraparperia. Varauksia voi tehdä sähköpostilla, arvolantila.matkaniva(at) gmail.com, whatsapp:illa 044 214 1034 tai 050 5511303 tai tekstiviestillä. Varauksiin aina oma puhelinnumero ja nimi.   Luomumansikan hinta alustavasti ensi kesälle on itse poimien 8 €/ kg ja valmiiksi poimittuna 13 €/ kg tai 48 €/ 4:n laatikko.  Kuva on viime vuodeta kesäkuun lopusta ensimmäiset poimitut  mansikat. Luomuvadelman hinta on 24 €/kg tai 67 €/ 3 kg:n laatikko. Itsepoimien 12 €/kg. Ottawa-luomuvadelma on makea lajike. Luomuraparperia varsinkin alkukesästä, 5 €/ kg tai 3 €/ 500 g. Raparperi antaa sat...

Terveet elämäntavat ja mansikka!

  Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita. Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla. Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme. Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäks...

Vadelmapenkin aitaus...

Vadelmapenkkeihin pitäisi asentaa tukikepit joiden väliin pingoitetaan lanka. Olemme ajatelleet tehdä ns. V-tuennan, joita varten näitä tolppia olen värännyt.   Kevättalvella tein metsänhoititöitä anoppini metsässä ja valitsin riu-uista sopivaa tolppavärkkiä. Sen jälkeen kuorin niitä ja loppukeväällä ystäväni Pekka kävi kaverinani teroittamassa tolppien kärkiä. Ne  noin 400 tolppaa ovat kuivanneet pinossa kesän ja ovat aika keveitä. Nyt oli jatkokäsittelyn aika.   Tässä niitä penkkejä on, joihin pitäisi tukiaita tehdä. Itse vadelmat ovat vielä pieniä.  Viherlannoitusseos alkaa pikkuhiljaa kasvamaan penkkien väliin.  Roskat tosin nopeimmin. Luonnon puiset tolpat sopivat mieletämme luomutilalle painekyllästettyjen sijaan. Koska vadelman  tuotantoaika kirjallisuuden mukaan on 10 vuotta, olisi suotavaa, että tolpat kestäisivät sen aikaa. Siksi koitan käyttää perinteistä kyllästystä, eli hiillostaa tolppien päät. Nyt tuli käyttöä sille puusilpulle, jot...