Siirry pääsisältöön

Terveet elämäntavat ja mansikka!

 

Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita.
Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla.

Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme.


Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäksi marjoja, hunajaa ja 
siitepälyä.

Hyvinvointimme perustekijät ovat; ravinto, liikunta, lepo, sosiaaliset suhteet ja ikigai. Viimeksimainitun voisi suomentaa merkitykselliseksi tekemiseksi, syy, miksi aamulla herätä ylös. Olen paneutunut varsin monipuolisesti näihin asioihin viimeiset 22 vuotta, ts. sen jälkeen kun tein oman elämäntapamuutokseni ja aloin huolehtia itsestäni. Suoritin myös senior personal trainer-tutkinnon, jossa myöskin käsiteltiin laajasti näitä asioita. Tässä lyhyessä jutussani käsittelen vain ravintoon liittyviä asioita ja siitäkin vain luomutilamme tuotteisiin liittyviä.

Jos nostaisin esii kaksi asiaa, jotka kiinnostavat itseäni; Hiljainen tulehdus ja toimintakykyinen elinikä. Hiljainen tulehdus tai kuten tunnettu ravintoterapeutti Reijo Laatikainen kirjoittaa kirjassaan "Lievä tulehdus" eli inflammaatio, on kehossamme usein huomaamattomasti jylläävä tulehdus, jota pidetään merkittävänä tekijänä mm sydän- ja verisuonitaudeissa, metabolinen oireyhtumä ja diabetes, liikalihavuus, useat krooniset sairaudet, neurologiset sairaudet ja ikääntymisen nopeutuminen. Asiasta löytyy jo paljon tietoa ja siitä on kirjoitettu useita kirjoja, mm edellä mainittu Laatikaisen kirja. Kirjassaan Laatikainen kertoo mm. mansikasta seuraavaa;

"Mansikat näyttävät vähentäävän runsaasti hiilihydraatteja ja kohtuullisesti rasvaa sisältävän koeaterian inflamaatiovastetta (CRP ja IL-6) sekä insuliinivastetta. Runsas mansikan käyttö vähensi satunnaistetussa tutkimuksessa paitsi tulehdusta (VCAM-1) myös LDL-kolesterolia ja sen hapettunutta ox-LDL-muotoa."

Yksi mansikassa esiintyvistä terveellisistä aineista on fisetiini. Sitä löytyy juuri mansikasta ylivoimaisen paljon, 5 kertaa enemmän kuin omenasta ja keskimäärin 30 kertaa enemmän kuin monista muista lähteistä. Fistetiiniä on tutkittu paljon. Sen myönteisten vaikutusten lista on pitkä. 

-"Flavonoidien syöpää ehkäisevästä vaikutuksesta on saatu uutta merkittävää tietoa. Flavonoideihin lukeutuvan fisetiinin on havaittu estävän syöpäsolujen jakautumista ja lisäävän syöpäsolujen kuolemaa. VTT:n, Turun yliopiston ja Suomen Syöpäinstituutin Säätiön tutkijoiden löydöksen uskotaan edistävän syöpälääkkeiden kehitystä."

-"Fisetin optimoi aivojen terveyttä seuraavilla tavoilla:

● Aktivoi antioksidanttimekanismi aivosolujen suojaamiseksi vaurioilta;
● Parantaa aivosolujen glutationipitoisuutta aivojen suojaamiseksi entisestään optimoiden samalla myrkkyjen poistoa ja lisäämällä solujen energiaa;
● Tukee uusien aivosolujen kasvua;
● Stimuloi ja avustaa aivojen piirejä ja aivojen signalointireittejä, jotka liittyvät pitkäaikaiseen muistin toimintaan."

_"Fisetiinin senolyyttinen aktiivisuus on ensisijainen painopiste pitkäikäisyystutkimuksessa. Solujen seneskenssi on tila, jossa solut lakkaavat lisääntymästä ja kasautuvat ajan mittaan – se on osallisena erilaisissa ikääntymiseen liittyvissä sairauksissa (ks. tarkemmin edellä). Fisetiinin on havaittu indusoivan apoptoosia valikoivasti näissä vanhenevissa soluissa. Tämän selektiivisen poistumisen oletetaan lieventävän seneskenssiin liittyviä fenotyyppejä ja siten osaltaan viivästyttävän tai ehkäisevän ikääntymiseen liittyviä patologioita. Verrattuna toiseen mahdolliseen senolyyttiseen yhdisteeseen fisetiini on noin kaksi kertaa tehokkaampi kuin kversetiini (ks. myöhemmin artikkelissa).(9-10)"

Fisetiinistä läytyy runsaasti tutkimustietoa netistä ja useista tutkihoiden vastikään kirjoittamista kirjoista. Mm Nicklas Brendborg, ...."Mitä tiede kertoo meille pitkästä iästä", David Sinclair, "Elinkaari". Ajattelen, että ei ole yhtä ihmeainetta joka vastaisi kaikkiin kysymyksiin. Mutta sekin on totta, että jos vaihdan  ravinnosta  epäterveellisiä ravinnonlähteitä terveellisiin, minulla on hyvät syyt odottaa saavani positiivisia terveysvaikutuksia. Mitä marjoihin tulee, mahdollisimman monipuolisia puhtaita marjoja. Eri marjoissa on erilaisia hyviä ominaisuuksia, siksi monipuolisuus on valttia. Niin, mielellään kotimaisia, ruokaviasto suosittelee ulkolaisten marjojen keittämistä jolloin menetetään paljon marjojen hyvistä ominaisuuksista. Ja torjunta-aineita keittäminenkään ei kokonaan hävitä. 

Terveellisiin elintapoihin kuuluu se, että niitä noudatetaan jatkuvasti. Olipa kyse liikunnasta, unitottumuksista, ravinnosta... Jos syön terveellisesti 10 - 20 päivää vuodessa ja loput yli 300 päivää epäterveellisesti, on selvää, kummalle puolelle vaaka kallistuu. 

Tärkein asia meinasi unohtua!  Onhan ne mansikat, jopa pakastettuna, todella hyviä aamupuurossa tai ilpapalalla myslin kanssa niin kuin minä niitä syön.


Kesää odotellessa voi katsella vaikka vanhoja kuvia tuoreista marjoista. 

Tästä tuli jo sen verran pitkä juttu, että kerron muista marjoista tuonnempana.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katsaus vuoteen 2024

Satovuoteen valmistautuminen alkaa käytännön toimien osalta edellisenä kesänä. Oikeastaan mietimme maankäyttä paljon pidemmän aikaa eteenpäin, mutta konkreettisten toimien osalta edellinen kesä on tärkeä.  Kesälle 24 päätimme kokeia omaa taimikasvatusta ja keräsimme kaikkiaan 8000 pistokasta. Syynä tähän ennenkaikkea se, että saimme ulkolaisista taimista mustalaikku-nimsen sieniaudin ja jouduimme hävittämään koko istutusalan.    Allaolevat taimet  eivät ole itse keräämiä, vaan kevään 24 istutuksiin ostettuja.  Ensimmäinen yrityksemme kasvattaa itse istutustaimemme, Toinen asia, mitä mietimme, oli pensasmustikan viljelykokeilu. Rieska-leaderilla oli avustusrahaa, jonka ajattelimme sopivan täsmälleen tällaiseen kokeiluun. Anomuksemme menikin paikallisesti läp, mutta ELY-keskus torppasi sen. Olen jokseenkin varma, että missä tahansa muussa EU-maassa se olisi mennyt läpi. Olemme tulleet siihen tulokseen, että mitkään yritystuet eivät koske maanviljelyä. Mutta joka t...

Katsaus vuoteen 2024, osa 3

  Keväällä 2024 meillä oli mahdollisuus apuun ja Harri oli meillä traktorimiehenä kuukauden ajan. Kastelujärjestelmässä oli niin paljon työtä, että apu oli tarpeen. Ne maat, joilla ei ole marjoja, kylvetään  muutoin ajatellen maanparannusta. Jos seuraavana keväänä on tarkoitus istuttaa mansikkaa tai jotain muuta, sitten yksivuotinen viherlannoitusseos tai kauraa. Jos tiedossa on, että seuraavaan marjanistutikseen on pidempi aika, sitten kyseeseen voi tulla monivuotinen viherlannoitusseos. Olemme kantapään kautta oppineet, että monivuotisen viherlannoituksen jälkeen pelto on muokkauksen jälkeen niin turppainen, että penkkien teko on erittäin vaikeaa.  Harri korjailee "Hitec"-karhiamme. Kauraa meillä on ollut jo useampana vuotena. Pääsimme toki aluksi kovinkin helpolla, kun naapurimme Tomi pui ja kuivasi kauran meille ja syötimme ne kanoille. -23 sitten puimme ihan oikeasti ja kuivasimme sekä myimme sen Ylivieskaan. Kustannukset ylittivät tuotot, niinpä nyt kaura on pelkäst...

Katsaus vuoteen 2024 osa 5

Syksyllä katse alkaa kääntymään seuraavaan vuoteen. Mansikoita olemme istuttaneet joka vuosi. Nyt keräsimme taimet omalta emotaimimaalta, istutimme ne istutuspikareihin ja kärräsimme taimikennostot varta vasten tekemällemme hiekkapedille. Koitimme järjestää kastelun mahdollisimman hienosumuisena. Osan kastelusysteemistä samme lahjoituksena hienolta naapuriltamme Paavolta. Taimet lähtivät kyllä hyvään kasvuun, mutta varsinainen koettelemus on tietenkin talvi. Tätä kirjoittaessani ulkona on lämpimän puolella ja taimia suojaava lumipeite on lähes sulannut pois. Ei auta kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Mielläni istuttaisimme kaikki tulevana keväänä.  Vadelmat opettivat että jäniksiltä kannattaa suojautua. Pensasmustikat ovat ilmesesti vielä halutuimpia rusakoiden herkkuna kuin vadelmat. Niinpä koko pensasmustikka-alue kierrettiin 1,5 m:n aidalla. Itse aitavärkki toki piti ostaa mutta tolpat ovat luomua, itse metsästä haettuja, kuorittuja ja lahonsuojaustakin yritetty ehdä ...