Kävin tovin pilkkomassa halkoja ja hiutuneista kinttaista johtuen alkoi näppejä paleltamaan, niin päätin istahtaa lämpimään pirttiin hetkeksi koneen äärelle. Otsikon terveyden ja kunnon ylläpito on ollut lähellä sydäntäni lähes 18 vuoden ajan. Tuolloin tein elämäntaparemonttia, joka on muuttanut tapaani kohdella kehoani raadikaalisti parempaan suuntaan. Tuota ennen voisi sanoa, että tapani kohdella itseäni oli ylimielistä, välinpitämätöntä ja varmasti haitallista.
Vadelmat ja... |
Mansikat löytyvät toivoaksemme jatkossa meidän tilaltamme myös muille osaksi terveellistä ruoka- valiota. |
Hyvien elämäntapojen kaava on toistettu kerta toisensa jälkeen lukuisissa yhteyksissä ja tuskin kukaan meistä Suomessa on ainakaan kokonaan niiltä voinut välttyä. Terveellinen ravinto, riittävä liikunta ja riittävä lepo. Näihin voi lisätä joitakin asioita, kuten sosiaalisita suhteista huolehtiminen, mutta jätän ne toiseen kertaan. Vaikka me pääasiassa tiedämme nämä asiat, silti aika monelle ne eivät sisälly päivittäiseen toimintaan. Olen perehtynyt päteviin ja laajoihin tutkimuksiin, joiden mukaan vähän liikkuvan ihmisen aktiivinen liikunnan aloitus lisää toimintakykyisten elinvuosien määrää 6 - 7 vuotta! Jos toimintakyky mitataan vaikkapa sillä, että tulee toimeen omassa asunnossa, minusta se on paljon. 20. - 40. vuoden iässä se ei ehkä tunnu kovin ajankohtaiselta, mutta kun tullaan 50 - 60 - 70-vuoden ikään, niin alkaa tuntua. Omata kohdaltani minulla on vielä toiveita paljonkin aktiivisemmasta toimintakyvystä. Toivon jaksavani vielä monta vuotta Marikan kaverina kehittämässä Arvolan Luomutila-unelmaa.
Niistä omista konsteistani. Mitä ravintoon tulee, noudattelen suunnilleen pohjoismaista ravintosuositusta. Terveellisiä rasvoja, riittävästi proteiinia, runsaasti ja monipuolisesti kasviksia. Paljon marjoja jotka ovat sekä omalta tilalta että metsästä, riittävästi kuitua ja koitanpa yleensä pitää kiinni riittävän monesta ateriasta päivässä. Aamulla herättyäni keittelen aamupuuron sillä välin, kun Marika käy ruokkimassa kanat. Luomukaurahiutaleita ja kauralesettä höystettynä pellavansiemenrouheella. Keitän se haudutuskattilassa, helpompi tiskata. Syön puuroni siten, että laitan Alentaja-rasvasilmän, hunajaa makeutteeksi, mustikoita ja mansikoita runsaasti ja lopuksi vielä hieman siitepölyä. Minulle ehdotettiin reilu 15 vuotta sitten kolesterolilääkitystä, mutta olen saanut pidettyä rasva-arvoni kurissa liikunnalla ja ruokavaliolla sukurasitteesta huolimatta. En käy koko ruokavaliotani läpi mutta tiedän aika tarkkaan, mitä syön. Senkin, että toisinaan lipsuu Marikan tekemiä herkullisia kakkuja, jotka hän tekee vatsani takia gluteenittomana. Niin, en syö lähes ollenkaan vehnätuotteita.
Riittävä ja laadukas uni on keskeinen hyvinvoinnin lähde. |
Lepo tarkoittaa riittävää yöunta. Nukun riittävän pitkään, vähintään 8 tuntia. Minun uneni on varsin katkonaista. Sykemittarini mukaan katkoksia on yli 50 joka yö. Ajattelen itse, että olen aiheuttanut itse ongelmani aikaisemmilla elämäntavoillani ja siksi asiasta on turha valittaa. Riittävä lepo tarkoittaa myös rasituksesta palautumista. Tämän suhteen minulla on vaikeuksia. En tahdo malttaa levätä. Levon tarve riippuu rasituksen kestosta ja sen kovuudesta. Minulla on taustalla nyt jo vuosien pitkäkestoista liikuntaa ja kestän sitä edelleen aika hyvin. Tänä talvena olen kuitenkin innostunut juoksemaan opettelusta ja sen kanssa olen vetänyt toisinaan itseni aika väsyksiin. Ehkä minä opin.
Yllä Joulukuun liikuntasuorituksiani. Heinäkuun jälkeen löysin 3 päivää, jolloin erillistä liikuntasuoritusta ei ollut. |
Viime viikko oli kevyt ja juoksin puolet normaalista. Vedin mutaman minuutin spurtin ja ilokseni syke nousi 178:aan. Ikäiseni laskennallinen maksimi olisi 150.
Jokainen valitsee oman elämäntapansa omista lähtökohdistaan. Vai valitseeko ? Jos tilanne on sellainen, että on vain ajattelematta ajautunut tiettyyn elämäntapaan, olisiko aika hetkeksi pysähtyä ja miettiä, olisiko siinä jotain korjattavaa, muutettavaa ? Sairauksiemme ja vaivojemme alkusyinä ovat elämäntapamme, perimämme, työperäiset vaivat ja sattumat, huono tuuri... Perintötekijöihin emme voi kovin paljon vaikuttaa (vaikka nekin ovat vain yksi tekijä monissa sairauksissa, jos muut asiat ovat kunnossa, sairaus ei ehkä puhkea). Elintapasairauksien puhkeamiseen voimme vaikutta itse, joihinkin hyvinkin paljon. Luomuvaikuttaminen on "luomulääkitys"; terveellinen ravinto, liikunta ja riittävä lepo.
Kommentit
Lähetä kommentti