Siirry pääsisältöön

Kesätöihin Luomutilalle !

Lunta on maassa ja vielä hetken on sydäntalvi. Päivät kuitenkin pitenevät vauhdilla ja kevät ja kesä tulevat niinkuin aina talven jälkeen. Meidän pitää valmistautua siihen, että tilalla on työvoimaa silloin kun sitä tarvitaan. 



Ainakin toivomme, että mansikkaa on tulevana kesänäkin
poimittavaksi. 


Palkkaamme yli 15-vuotiaita nuoria ensisijaisesti kesäsätyösetelillä n. 12 henkilöä. Muutama on jo ilmoittautunut, mutta toivoisimme saavamme asian hoidettua hyvissä ajoin. Jos asia kiinnostaa, niin nuoret, ottakaa rohkeasti yhteyttä. 

Työjakso on 2 viikkoa, viitenä päivänä viikossa ja 6 tuntia päivässä.  Työhön kuuluu riippuen ajankohdasta; mansikan istutusta, mansikan poimintaa, perkkausta, rivivälien ruohon leikkuuta, asiakaspalvelutehtäviä....  Palkkaus on maaseutuelinkkeinojen työehtosopimuksen mukainen. 


Toivottavasti mansikat talvehtivat hyvin.



Palkaamme myös kaksi täysi-ikäistä heinäkuun alusta elokuun loppuun mansikan ja vadelman poimintaan sekä muihin marjatilan töihin. Olemme ajattelleet, että palkkaisimme Ukrainalaisia, mutta jos lähiseudulta löytyy halukkaita tähän työhön, niin toki se käy. Työ on ainakin mansikoiden poiminnan osalta urakkatyötä. Palkkaus samoin kuin edellä, maaseutuelinkeinojen työsopimuksen mukainen. 


Yhteystiedot löytyvät; https://arvolanluomutila.fi/








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesän -25 marjatilauksia tilauksia vastaanotetaan

  Mansikan itsepoimintaa Arvolan luomutilalla. Satokauden -24 marjoja on vielä jäljellä lähinnä mansikoita ja hieman vadelmaa. Luomuvaelmaa toimitimme erän Ylivieskan Prismaan pakasteena. Luomumansikkapakastetta löytyy Oulaisisa Sarin kalusteen kellarikirppiksen pakasteesta.  Otamme vastaan taas marjatilauksia mansikoille ja vadelmille. Alkukesästä voi myös käydä  hakemassa luomuraparperia. Varauksia voi tehdä sähköpostilla, arvolantila.matkaniva(at) gmail.com, whatsapp:illa 044 214 1034 tai 050 5511303 tai tekstiviestillä. Varauksiin aina oma puhelinnumero ja nimi.   Luomumansikan hinta alustavasti ensi kesälle on itse poimien 8 €/ kg ja valmiiksi poimittuna 13 €/ kg tai 48 €/ 4:n laatikko.  Kuva on viime vuodeta kesäkuun lopusta ensimmäiset poimitut  mansikat. Luomuvadelman hinta on 24 €/kg tai 67 €/ 3 kg:n laatikko. Itsepoimien 12 €/kg. Ottawa-luomuvadelma on makea lajike. Luomuraparperia varsinkin alkukesästä, 5 €/ kg tai 3 €/ 500 g. Raparperi antaa sat...

Terveet elämäntavat ja mansikka!

  Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita. Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla. Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme. Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäks...

Karjanlantakompostin tekoa...

Vaikka kesä on ollut touhua täynnä ja sitä riittää pitkälle syksyyn, myös seuraava kesä on välillä mielessä. Ajatuksena on, että istuttaisimme seuraavan erän mansikkaa ensi kesän alussa. Syksyllä otamme tulevasta istutusalueesta maaperänäytteet analyysiä varten. Oletamme kuitenkin edellisten näytteiden perusteella, että revinteet ovat ainakin osin alhaiella tasolla. Siksi päätimme koittaa karjanlantakompostin tekoa. Heinäpaaleja menossa kompostin pohjaan. Karjanlannan varastoinnista on omat määräyksensä nykyisin, niinkuin arvata saattaa. Pellolla tällaisen kompostin saa tehdä vuodeksi edellytyksellä, että alle ajaa 20 cm turvetta ja peittää kompostin pressulla sekä hakee sille luvan. Tuo turve osoittautui ylivoimien vaikeaksi. Nuppi sellaista olisi maksanut n. 1000 euroa, joten aika kallis olisi kompostista tullut.  Saimme kuitenkin luvan käyttää yhden naapurimme tarpeettomaksi jäänyttä betonipohjaista rehusiiloa kompostointitarkoitukseen  ja pääsimme rakentamaan sitä. ...