Siirry pääsisältöön

Suomalainen hunaja

 Katselen usein kaupan hyllyltä millaisia hunajia sieltä löytyy. Ja löytyyhän sieltä. Hunaja on elintarvike siinä missä muutkin elintarvikkeet ja jo siitä syystä toivoisin ostokäyttäytymisen suosivan kotimaisi hunajia.  Mutta on siinä muutakin. Hunaja on maailmalla yksi väärennetyimmistä elintarvikkeista, mehiläisten keräämän kukkien meden sijasta hunaja on tekemällä tehty käyttäen jotkin sokeriliuosta, siirappia. Kotimaisten hunajien väärennöksistä en minä ainakaan ole tähän mennessä koskaan kuullut. Toinen asia on puhtaus. Suomalaisen hunajan, tavanomaisenkin, sisältämät kasvinsuojeluaineet ja hyönteismyrkyt ovat vähäisiä tai niitä ei ole lainkaan.  Kannattaa olla tarkkana hunajaa ostaessa, hyllyissä on tuotteita, jotka on tarkoituksellisesti tehty vaikuttamaan suomalaisilta.

Lingottu hunaja siivilöidään, jotta siitä saadaan vahajäämät pois. 
Sitten se pakataan ja siinä se!

Arvolan tilan hunaja on luomua, siksi vähän tavanomaista kalliimpaa.  Mehiläisten luomutarhaukselle on joukko vaatimuksia, niin kuin kaikelle luomutuotannolle. Mm. tarhojen pitopaikoille, kalustolle ja lisäruokintasokerille. Mm luomusokeri on noin kolme kerttaa tavanomaista kalliimpaa. Se on sitä, jolla mehiläiset selviävät talven yli. 


Hunaja on luonnon oma herkku, jolla on monia myönteisiä terveysvaikutuksia. Makeuttajana hunaja merkittävästi sokeria parempi. Sokerin energiasisältö on yli 20% hunajaa suurempi, hunajaa tarvitsee käyttää vähemmän saman makeeuden saamiseksi (se aistitaan 1,3 kertaa sokeria makeammaksi) ja sen glykeeminen indeksi on sokeria alhaisempi. 

Hunajalla on antibakteerisia vaikutuksia ja sen on todettu tuhoavan ainakin 60 erilaista keholle haitallista bakteeria. Hunaja pienentää monia sydäntaudin riskitekijöitä, parantaa kolesteroli-, verensokeri- ja tulehdusarvoja.  Hunaja siis alentaa ns. kehon hiljaista tulehdusta, jonka tiedetään olevan yksi tärkeä riskitekijä monissa elinttapasairauksissa.

Hunaja sopii myös flunssalääkkeeksi ja esimerkikksi lasten yskään suositellaan ensisijaisesti hunajaa. Hunajaa voi käyttää myös siitepölyallergian siedätykseen, koska normaalissa hunajassa on jonkin verran siitepölyjäämiä.  Hunaja voi torjua vatsan helicobakteeria ja parantaa suolistobakteereja ja siten suoliston toimintaa. Se rentouttaa ja saattaa helpottaa nukahtamista. Hunaja on luontaisesti antibakteerinen ja sitä onkin käytetty myös palovammojen ja haavojen hoidossa. Niin, ja kauneudenhoidossa. Se pehmentää, kirkastaa ja hoitaa ihoa. Ja on varmasti turvallista.


Hunajan edut,  niin kuin kaiken muunkin terveellisen edut, tulevat esiin säännöllisessä käytössä. Hunajassa on rypälesokeria, hedelmäsokeria ja sakkaroosia ja pieniä määriä yhteensä noin 20 eri sokerilaatua. Duodecimin mukaan hedelmäsokerilla on terveydelle positiivisia vaikutuksia erityisesti diabetikoille. Hedelmäsokeri saattaa olla kuitenkin suurissa määrissä käytettynä maksalle vahingollista. Kun katson eri lähteistä sopivaa hunajan päiväannosta, se vaihtelee 40 - 70 g:n välillä. Ruokalusikallisessa on noin 15 g, joten jos otetaan siitä keskeltä, niin kolme ruokalusikallista. Vastaa suunnilleen sitä, minkä verran itse sitä käytän.  Eli yleisesti käytetty 450 g:n purkki kestäisi 10 päivää!  Määrä saattaa monesta tuntua suurelta.  Tietenkin tärkeää on sokerien kokonaismäärä. Ei ole järkevää lisätä sitä, vaan korvata valkoista sokeria hunajalla.  Niin, ja yllättävää kyllä makeutusaineiden on todettu vaikuttavan kehossa sokerien tapaan, vaikka niissä ei energiaa itsessään olisikaan. 

Hunajasta ja sen terveysvaikutuksista löytyy paljon tietoa netistä. Itse käytän sitä heti aamulla aamupuuroni päällä yhdessä marjojen kanssa. Juon päivittäin inkiväärishottia, käytän kahvini makeuttamiseen hunajaa ja Marika on tehnyt superhyvää hilloa luomuvadelmasta ja hunajasta. Moni käyttää hunajaa teen kanssa. Hunajaa ei pitäisi lämmittää liikaa, siksi antaa teen ensiksi jäähtyä juontilämpötilaan ennen hunajan lisäystä, niin kaikki terveysvaikutukset säilyvät. 

Vielä yksi asia. Miksi niin terveellinen aine ei sitten ole luokiteltu lääkkeeksi? Hunajan  samoin kuin siitepölyn koostumus vaihtelee jonkin verran  sen mukaan, mistä kukista se on kerätty. Ja toisaaltta, ei liikuntaakaan ole viralisesti luokiteltu lääkkeeksi, vaikka sen terveysvaikutukset ovat keskimäärin mihin tahansa verrattuna ylivoimaiset.













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koettelee vaan ei .....

  Keväällä istutettu Korona saa lähteä ! Istutimme keväällä viherlannoituksella olleelle alueelle 18 000 mansikantaime, kahta eri lajiketta Koronaa ja Malviinaa. Luomutaimet toimitti meille suomalainen puutarha, joka tuo ne maahan hollannista, ns. frigotaimia. Frigot ovat paljasjuurisia, talven pakkasessa säilytettyjä taimia, joita olemme käyttäneet aikaisemminkin. Taimien kasvuunlähtö tapahtui hyvin, tai oikeastaan erinomaisesti. Niitä kasteltiin, penkkien väliin kylvettiin luomunurmiseos, ja penkkien välejä leikattiin. Niinpä syyskesästä pelloilla oli vahva ja hyvältä näyttävä taimisto ja frigotaimien tapaan ne kukkivat hieman ja antoivat mansikkaa, hyvänmakuista. Kaikki näytti olevan kunnossa ja ensi kesäksi oli odotettavissa merkittävä tuotantoalan kasvu. Usean vuoden alkuinvestointien jälkeen mahdollisuus päästä ensi kerran plussan puolelle. Eräänä elokuun päivänä Marika käveli pellolta hitain askelin  mansikkakoppa kädessään ja istahti keittiöjakkarelle mansikka kädessään selaile

Arvolan tilan tuotteita saatavilla....

Viime kesän luomutilamme satoa on vielä jäljellä.  -Luomumansikkaa pakasteina -Luomuvadelmaa pakasteena Ensiluokkaista luomuvadelmaa pakasteena - Luomuvadelmahilloa ja luomumansikkahilloa! Luomuvadelmahillo Luomuvadelmahillo (ja mansikkahillo)  on tehty käyttäen sokerin sijasta hunajaa, n. 40% hillon painosta. Säilöntäaineeton, ainoastaan hieman pektiiniä ja hiven luomusitruunan mehua. Jos joku ei tiedä, pektiini on hyytelöitymisaine, jota saadaan mm omenan tai sitruunan kuoresta. Tätä uskallan kehua, hillo on taivaallista, jos ruoasta näin voi sanoa.  - Mehiläistuotteista löytyy luomuhunajaa ja -siitepölyä.  1*450 g =  9 €,  2*450 g  = 17 €, 10*450g = 80 € Rekot;       Raahe - Liminka - Oulu,   9.3.2023                    Oulainen - Ylivieska          14.3.2023 Luomummessut Helsinki, Messuhalli;                      30.3. - 1. 4 2023 Ruukin puutarhamessut ;                      20.5.2023                   Tuotteita saa toki meiltä kotoakin lähes kaiken aikaa. Ei muuta kuin  soitto ja

Kesätöihin luomutilalle

  Palkkaamme tulevana kesänä ennakkoon 10 kesätyöntekijää ja voinemme ottaa muutaman varalle, jos löytyy sellaisia, jotka eivät muita töitä löydä ja olisivat halukkaita tulemaan meille. Työt ovat marjatilan töitä, poimintaa, perkkausta, marjojen pakastukseen liittyviä töitä sekä penkkien välien ajoa ruohonleikkurilla. Poimintaan toivomme kokemustemme perusteella tyttöjä ja ruohonleikkurinajoon poikia. Vadelma- ja mansikkapenkit ovat vielä lumen alla, mutta kyllä se kevät sieltä tulee. Ikävaatimus on min.  15 vuotta ja otamme ensisijaisesti niitä, joilla on Oulaisten kaupungin kesätyöseteli. Niitä haetaan kaupungin sivuilta (  https://akkuna.fi/palvelu/oulainen/nuorten-kesatyot ). Pyydämme olemaan meihin yhteydessä ennen hakemista. Työn kesto on kaksi viikkoa, 60 h. 6 tuntia päivässä ja palkkaus on työehtosopimuksen mukainen (Maatalouden kausityöntekijät, työehtosopimus). Tämän vuoden osalta sopimusta ei vielä ole tehty, mutta viime vuoden sopimus antaa suuntaa. (https://www.teollisuusl