Siirry pääsisältöön

Siitepölyn käyttö, miksi ja miten ?

Siitepölyn väri vaihtuu sen mukaan, mistä kasvista mehiläiset ovat sen keränneet.

Suoritin mehiläistarhaajan tutkinnon vajaa 10 vuotta sitten Haapajärven maatalousoppilaitoksella opettajana hyvin kokenut luomutarhaaja. Jo tuolloin oli puhetta muistakin mehiläistuotteista kuin hunaja. Kävimme kuitenkin Marikan (Marika Kamps) kanssa Mehiläistarhaajan liiton koulutuksessa nimenomaan muiden tuotteiden, kuin hunajan suhteen. Päätimme kokeilla asiaa itsekkin. Nyt muutaman vuoden jälkeen olen hyvin vakuuttunut siitepölyn hyödyista ravintolisänä. 


"Siitepölyä on käytetty ravintolisänä jo pitkään. Sen käyttö lisää elinvoimaa ja virkeyttä, parantaa ruuansulatusta, lisää suorituskykyä urheilussa, auttaa pitämään muistia kunnossa, hidastaa ikääntymistä, parantaa anemiaa ja vähentää siitepölyallergian oireita siedätyshoidossa." Googlen hakutulosten kärjessä.

Mehiläisen siitepöly sisältää yli 250 biologisesti aktiivista ainetta, kuten proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja, rasvahappoja, vitamiineja, kivennäisaineita, entsyymejä ja antioksidantteja. Siitepölyn virallisten terveysvaikutusten kanssa on vastaava ongelma kuin hunajankin; siitepölyn lähteet ovat erilaiset kukat kesän eri vaiheissa ja tietenkin erilaiset kukat maantieteellisesti eri paikoissa. Niinpä siitepölyn koostumus vaihtelee eikä sen sisältöä voi leimata tarkasti pussin kylkeen niin kuin kemiallisesti tuotettujen aineiden. Minusta se ei kuitenkaan ole ongelma, päinvastoin rikkaus. 

Siitepölyn terveysväittämiä löytyy kyllä netistä runsaasti. (esim. https://feelgoodpal.com/fi/blog/health-benefits-of-bee-pollen/). Itse ajattelen sen ennenkaikkea monipuolisena lisäravinteena. Tosin olen yksi niistä, joiden allergiaoireet ovat helpottuneet, käytännössä aika vaikea kevätallergia on kadonnut, siitepölyn käytön alettua. Samoin tuossa alkuteksteissä olevan urheilun suorituskyvyn kasvun voin vahvistaa. Kyseessä toki on subjektiivinen kokemus ja silloin kerta-annos on ollut aika suuri, 30-40 g. Uskon myös, että hunajan ja siitepölyn käyttö pitää vastustuskykyä kunnossa, sairastan nykyään erittäin harvoin. 


Luomusiitepälyä pakattuna

K
uinka siitepölyä sitten käytetään?  Käsittelen ensiksi allergiasiedätyksen.  Pääasiassa Suomessa myytävästä siitepölystä on ulkolaista. Uskon, että niistä löytyy yhtä monipuolisesti ravinteita kuin kotimaisestakin siitepölystä. Samoin uskon, että ympäristömyrkkyjen osalta kotimainen siitepöly on ehdottomasti turvallisempaa. Allergiasiedätyksen osalta lisäksi on huomioitava, että ulkomainen siitepöly todennäköisemmin ei sisällä sellaisen kasvin siitepölyä, jolle on allerginen. Siksi suosittelen tästäkin syystä kotimaista siitepölyä.


Allergian siedätykseen suositellaan siitepölyn käytön aloittamista hyvissä ajoin talvella, tammi - helmikuussa. Lisäksi suositellaan, että aloitus tehtäisiin pienellä määrällä, katsoen, tuleeko allergiaoireita. Sitten lisätään käyttöä vähitellen, kunnes määrä on noin teelusikallinen päivässä. Minulla ei ole tullut vastaan tapausta, että suun kautta nautitusta siitepälystä olisi tullut allergiaoireita. Tietenkin on mahdollista, että rakeista irtoaa pölyäkin, jota kulkeutuu hengityselimiin. Tutkimusten mukaan aivan kaikki eivät saa siedätyksestä apua. Mietin tässä, että kun siitepölyä pakataan, yhteen pakkaukseen voi tulla pelkästään alkukesän kukkien siitepölyä ja toiseen loppukesän. Niinpä on täysin mahdollista, että juuri siinä pakkauksessa, jota käyttää, ei olekkaan sen kukan siitepölyä, jolle on allerginen. Kannattaisi ostaa ehkä useampia pienenpiä pakkauksia, jotta saisi mahdollisimman monipuolisen koktailin. Tosiasia on, että aika monen minunkin tuntemani ihmisen oireet ovat lieventyneet tai jopa loppuneet. Eli allergisen kannattaisi kyllä kokeilla asiaa.


Mehiläinen työssä.

Siitepölyn terveyshyödyt saa käyttämällä sitä säännöllisesti. Tämä pätee moneen muuhunkin terveelliseen asiaan. Suositeltu annos on min. teelusikalliden päivässä. Itse käytän sitä joka aamu aamupuuron päällä. Yhdessä marjojen kanssa se tekee aamuateriasta todella terveellisen. Sen voi myös sekoittaa vaikka jogurttiin, kefiriin... ja antaa liueta muutama tunti jääkaapissa. Tällöin kuivatut siitepölyrakeet pehmenevät ja liukenevat hienojakoiseksi ja ehkä imeytyvät helpommin ruoansulatusjärjestelmässä. Jos käytän siitepölyä urheiluravinteena, teen sen juuri näin. Sen voi myös sekoittaa veteen tai hunajaan. Miten vain, kunhan ei kuumenna liikaa. 


Tässä linkki, jossa YLE:n juttua asiasta: https://yle.fi/a/74-20035578








 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesän -25 marjatilauksia tilauksia vastaanotetaan

  Mansikan itsepoimintaa Arvolan luomutilalla. Satokauden -24 marjoja on vielä jäljellä lähinnä mansikoita ja hieman vadelmaa. Luomuvaelmaa toimitimme erän Ylivieskan Prismaan pakasteena. Luomumansikkapakastetta löytyy Oulaisisa Sarin kalusteen kellarikirppiksen pakasteesta.  Otamme vastaan taas marjatilauksia mansikoille ja vadelmille. Alkukesästä voi myös käydä  hakemassa luomuraparperia. Varauksia voi tehdä sähköpostilla, arvolantila.matkaniva(at) gmail.com, whatsapp:illa 044 214 1034 tai 050 5511303 tai tekstiviestillä. Varauksiin aina oma puhelinnumero ja nimi.   Luomumansikan hinta alustavasti ensi kesälle on itse poimien 8 €/ kg ja valmiiksi poimittuna 13 €/ kg tai 48 €/ 4:n laatikko.  Kuva on viime vuodeta kesäkuun lopusta ensimmäiset poimitut  mansikat. Luomuvadelman hinta on 24 €/kg tai 67 €/ 3 kg:n laatikko. Itsepoimien 12 €/kg. Ottawa-luomuvadelma on makea lajike. Luomuraparperia varsinkin alkukesästä, 5 €/ kg tai 3 €/ 500 g. Raparperi antaa sat...

Terveet elämäntavat ja mansikka!

  Hyvä kunto ja terveys mayhdollistaa monia mukavia asioita. Tässä Marika noin 10 päivän mittaisella pyöräreissulla. Tämänkertainen juttuni on hyvin omakohtainen. Esitänkin ensiksi kysymyksen; miksi terveet elintavat? Eikö se ole jonkinlaista hymistelyä eikä tällaisesta raavaan miehen pitäisi haastaa? Minun syntymästäni aikaa on kulunut n. 74 vuotta. Tässä iässä ainakin minulla lähestulkoon tärkein asia on toimintakyni ylläpitäminen ja säilyttäminen. Marika tarvitsee minua luomutilamme hoidossa ja varmaan muutoinkin. Lisäksi olen saanut syntymälahjan, että en oikein osaa olla toimettomana. Nautin liikunnasta ja pitkistä pyörälenkeistä, nautin luomutilamme töistä ja toivon, että voisin jatkaa näitä toimia mahdollisimman pitkään. Toisin kuin ehkä moni ajattellee, eliniänodotteeseemme perintötekijät vaikuttavat tutkimusten mukaan 15 - 30 %. Loppu riippuu elintavoista ja sitten on se sattuma, jolle ei myöskään voi mitään. Elintavoille voimme. Aamupuuro jossa Alentaja-margariinin lisäks...

Katsaus vuoteen 2024 osa 5

Syksyllä katse alkaa kääntymään seuraavaan vuoteen. Mansikoita olemme istuttaneet joka vuosi. Nyt keräsimme taimet omalta emotaimimaalta, istutimme ne istutuspikareihin ja kärräsimme taimikennostot varta vasten tekemällemme hiekkapedille. Koitimme järjestää kastelun mahdollisimman hienosumuisena. Osan kastelusysteemistä samme lahjoituksena hienolta naapuriltamme Paavolta. Taimet lähtivät kyllä hyvään kasvuun, mutta varsinainen koettelemus on tietenkin talvi. Tätä kirjoittaessani ulkona on lämpimän puolella ja taimia suojaava lumipeite on lähes sulannut pois. Ei auta kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Mielläni istuttaisimme kaikki tulevana keväänä.  Vadelmat opettivat että jäniksiltä kannattaa suojautua. Pensasmustikat ovat ilmesesti vielä halutuimpia rusakoiden herkkuna kuin vadelmat. Niinpä koko pensasmustikka-alue kierrettiin 1,5 m:n aidalla. Itse aitavärkki toki piti ostaa mutta tolpat ovat luomua, itse metsästä haettuja, kuorittuja ja lahonsuojaustakin yritetty ehdä ...