Siirry pääsisältöön

Katsaus vuoteen 2024, 2. osa.

Ensimäisiä töitä pellolla keväällä on vadelman leikkuu. Vanhat satoversot poistetaan kokonaan ja uudet harvennetaan sopivaan tiheyteen. Lopuksi vadelmat käännettään V-tuennan alkuvaiheeseen, eli keskelle. Varsinaiseen V-tuentaan vadelmat käännetään kun kukinta on alkanut. Ajatuksena on, että ulkosyrjälle tulisi enemmän kukintoja ja loppukesästä uudet versot kasvavat keskelle.

Meinasin  unohtaa,  että Marika on aloittaut taimikasvatuksen jo helmikuussa ja taimia siirretään pieneen kasvihuoneeseemme siinä vaiheessa, kun ei tarvitse pelätä jäätymistä.

Vadelman leikkuu on joka keväien homma.

Ostimme lisää maata 2021 noin 4 hehtaaria. Maat olivat aika heikossa kunnossa, kalkitsimme sitä, kylvimme viherlannoitusta ja salaojitimme.  Tälä välin pellot ovat ehtineet siirtyä luomuun ja valmiita istutuksiin. Valitettavasti pellot eivät sijaitse entisten vierellä, joten jouduimme tekemään keväälä melkoise työn kastelujärestelmän runkolinjojen vetoon, lähes kilometrin. 

Kasteluinjan runkoputki on 100 mm paksua.






Tässä ollaan jo oman pellon puolela.

Marika on kasvattanut joka kevät jonkin verran taimia joita sitten olemme kaupitellet rekoissa, Ruukissa, Pohjoissuomen puuarhamessuilla ja osa ihmisistä on vaivautunut hakemaan niitä meitä kootoakin.



Ruukin kylähdistyksen tapahtumat ovat olleet meille mieluisia.

Olimme jo harjoitellet mansikkamuovien poistoa kun hävitimme mustalaikkualueen aikaisemmin. Nyt poistimme muovit noin 20:ltä penkiltä ja tilalle kylvettiin viherlannoitusseos. 

28.5. kasvusto harson alla näytti tältä.  Ensimmäiset kukat olivat jo avautuneet.

Kun routa lähti, olikin aika aloittaa maanmuokkaus kylvöjä ja istutuksia varten.









Onneksi emme ole yksin vastuussa kaiketa, Tane toimii työnjohtajana ja kissamme 
seuraa myös valppaasti tilannetta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katsaus vuoteen 2024

Satovuoteen valmistautuminen alkaa käytännön toimien osalta edellisenä kesänä. Oikeastaan mietimme maankäyttä paljon pidemmän aikaa eteenpäin, mutta konkreettisten toimien osalta edellinen kesä on tärkeä.  Kesälle 24 päätimme kokeia omaa taimikasvatusta ja keräsimme kaikkiaan 8000 pistokasta. Syynä tähän ennenkaikkea se, että saimme ulkolaisista taimista mustalaikku-nimsen sieniaudin ja jouduimme hävittämään koko istutusalan.    Allaolevat taimet  eivät ole itse keräämiä, vaan kevään 24 istutuksiin ostettuja.  Ensimmäinen yrityksemme kasvattaa itse istutustaimemme, Toinen asia, mitä mietimme, oli pensasmustikan viljelykokeilu. Rieska-leaderilla oli avustusrahaa, jonka ajattelimme sopivan täsmälleen tällaiseen kokeiluun. Anomuksemme menikin paikallisesti läp, mutta ELY-keskus torppasi sen. Olen jokseenkin varma, että missä tahansa muussa EU-maassa se olisi mennyt läpi. Olemme tulleet siihen tulokseen, että mitkään yritystuet eivät koske maanviljelyä. Mutta joka t...

Katsaus vuoteen 2024, osa 3

  Keväällä 2024 meillä oli mahdollisuus apuun ja Harri oli meillä traktorimiehenä kuukauden ajan. Kastelujärjestelmässä oli niin paljon työtä, että apu oli tarpeen. Ne maat, joilla ei ole marjoja, kylvetään  muutoin ajatellen maanparannusta. Jos seuraavana keväänä on tarkoitus istuttaa mansikkaa tai jotain muuta, sitten yksivuotinen viherlannoitusseos tai kauraa. Jos tiedossa on, että seuraavaan marjanistutikseen on pidempi aika, sitten kyseeseen voi tulla monivuotinen viherlannoitusseos. Olemme kantapään kautta oppineet, että monivuotisen viherlannoituksen jälkeen pelto on muokkauksen jälkeen niin turppainen, että penkkien teko on erittäin vaikeaa.  Harri korjailee "Hitec"-karhiamme. Kauraa meillä on ollut jo useampana vuotena. Pääsimme toki aluksi kovinkin helpolla, kun naapurimme Tomi pui ja kuivasi kauran meille ja syötimme ne kanoille. -23 sitten puimme ihan oikeasti ja kuivasimme sekä myimme sen Ylivieskaan. Kustannukset ylittivät tuotot, niinpä nyt kaura on pelkäst...

Katsaus vuoteen 2024 osa 5

Syksyllä katse alkaa kääntymään seuraavaan vuoteen. Mansikoita olemme istuttaneet joka vuosi. Nyt keräsimme taimet omalta emotaimimaalta, istutimme ne istutuspikareihin ja kärräsimme taimikennostot varta vasten tekemällemme hiekkapedille. Koitimme järjestää kastelun mahdollisimman hienosumuisena. Osan kastelusysteemistä samme lahjoituksena hienolta naapuriltamme Paavolta. Taimet lähtivät kyllä hyvään kasvuun, mutta varsinainen koettelemus on tietenkin talvi. Tätä kirjoittaessani ulkona on lämpimän puolella ja taimia suojaava lumipeite on lähes sulannut pois. Ei auta kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Mielläni istuttaisimme kaikki tulevana keväänä.  Vadelmat opettivat että jäniksiltä kannattaa suojautua. Pensasmustikat ovat ilmesesti vielä halutuimpia rusakoiden herkkuna kuin vadelmat. Niinpä koko pensasmustikka-alue kierrettiin 1,5 m:n aidalla. Itse aitavärkki toki piti ostaa mutta tolpat ovat luomua, itse metsästä haettuja, kuorittuja ja lahonsuojaustakin yritetty ehdä ...