Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kevät kylvöjä

11.4.2021/ Marika   Yksi lisääntyvän auringon valon ja lumen sulamisen vaikutus on halu kaivaa esiin multaa ja siemeniä. Jostain syystä ainakin allekirjoittaneelle jo pelkkä mullan tuoksu tai ajatus multaan uppoavista käsistä tuntuu hyvältä. Siemeniä hypistellään, tarkastellaan ja tilataan jo alkuvuodesta. Mutta kotipuutarhurin kannattaa hiukan pidätellä itseään, jotta taimikasvatus onnistuu. Varsinkin täällä pohjoisessa Suomessa valon määrä on alkuvuodesta vielä niin vähäistä, että taimista kasvaa honteloita ja pitkiä huoneenlämmössä. Toki innokas kylväjä voi korjata ongelmaa istuttamalla taimen koulintavaiheessa syvempään, jolloin se usein tekee uusia juuria myös hontelosta varrestaan (kuten tomaatti!) Kannattaa kokeilla erilaisia lajikkeita ja kirjata  muistiin miten kasvatus onnistui.  Useimmat siemenet tarvitsevat itääkseen n. 20 asteen lämpötilan, mutta taimikasvatus voi tapahtua jo hiukan alemassa lämmössä. Poikkeuksiakin on, kuten vaikkapa tähkälave...

Opiskelun iloa

Vihannespunkkien tarkastelua luupilla Päätin minäkin kantaa korteni kekoon ja kirjoittaa blogitekstin. Olen siis Arvolan luomutilan toinen osakas ja blogin pääkirjoittajan puoliso, Marika. Ammatteja minulle on ehtinyt elämän aikana kertyä useampia: laborantti, sairaanhoitaja ja diakonissa. Tällä hetkellä olen kuitenkin opintovapaalla nykyisestä virastani, aloitin nimittäin tammikuussa puutarha-alan opinnot Haapaveden Jedussa. Ajattelin, että jos alkaa mansikan viljelijäksi, kannattaa hakea hiukan koulustusta menestyäkseen. Ja mukavaahan se opiskelu on ollut. Tosin kevät tuo mukanaan haasteita, kun hommia piisaa koulun puutarhalla niin opettajilla kuin opiskelijoillakin. On kylvetty, koulittu, istutettu, otettu pistokkaita, valmisteltu kasvualustoja ja hoidettu kasvihuonetta. Siellä tomaatit ja paprikat ovat jo kukassa ja kohta saadaan myös kimalaiset sinne vihannestalkoisiin!  Tomaatin taimia koulun kasvihuoneessa       Arvolassa ei vielä sattuneesta syystä pellolle...

Onko luomutuotannossa järkeä ?

  Olemme todellakin luomutuotannon alkumetreillä joten mitään asiantuntija lausuntoa on turha odottaa. Mutta toki aloittelevan viljelijän on täytynyt jossain määrin pohtia asiaa jo ennen kuin on tehnyt päätöksensä luomutuotannon aloittamisesta. Meidän osaltamme mehiläistarhaus on ensi kesänä luomussa ja marjanviljely (pääasiassa mansikka ja kokeeksi hieman vadelmaa) on siirtymävaiheen toisena vuotena.  Olen FB:ssä mehiläishoitajien keskusteluryhmässä ja sielläkin on toisinaan epäilyksiä, että onko Suomessa mitään järkeä mehiläistarhauksen luomutuotannolle. Ajatuksena on, että joihinkin muihin maihin verrattuna kaikki Suomessa tuotettu hunaja on luomun tasoista. Meidän osaltamme aluksi päätös myöskin mehiläistarhauksen siirtämisestä luomuun oli ehkä jotenkin tekninen. Tuntui mahdottomalta markkinoida hunajaa tai siitepölyä pitkän päälle Arvolan Luomutilan nimissä ilman, että tuotteet olisivat luomussa. Muitakin syitä on. Ja mitä enemmän asiaa olen miettinyt, sitä paremmalta rat...

Mehiläisten talveutuksesta, jatoa...

  Jatkan hieman edellisessä potsauksessani kertomasta mehiläisten talveutuksesta. Tietenkin kerron vain omasta puolestani ja olen vielä varsin kokematon tarhaaja. Viimeksi päädyin marraskuussa antamaani toiseen Verroa-punkin torjuntaan. Tämän jälkeen mehiläiset ovat paljolti oman onnensa nojassa.  Tämä on se talven jälkeen odotetuin kukka mehiläisille! Mehiläiset eivät ole horroksessa vaan syövät ja liikkuvat koko talven. Talveutusosaston eriste on varsin ohut ja pääasiallinen syy, miten nämä pienet pörriäiset säilyvät hengissä talven läpi, on talvipallo. Kun syystalvesta ilmat kylmenevät, mehiläiset menevät tiiviiseen palloon ja lämmittävät näin toisiaan. Asiaa tutkineet kertovat, että ne vaihtavat paikkaa pallon sisäosien ja ulkoreunan välillä, jotta pitkään ulkolaidalla oleskelu ei koituisi kohtalokkaaksi. Silti mehiläisiä kuolee jonkin verran koko ajan. Toivoa sopii, että niitä olisi keväällä tarpeeksi käynnistämään uuden sukupolven kasvatuksen. Tämä kuva on edelliseltä ta...

Mehiläisten talveutuksesta ...

Kimalaisista talvehtii vain kuningatar. Siten, js keväällä tapat kimalaisen niin koko suku tämän kuningattaren osalta jää syntymättä. Mehiläisillä kuningattaren lisäksi talvehtii koko joukko  työläisiä. Vahvassa pesässä kesällä työläisiä voi olla 50 000, mutta talvella vähemmän. Kun syksy etenee, työläiset ajavat ennen talvea  kuhnurit ulos pesästä syömästä talviruokaa ja siten kuhnureilla on kova kohtalo.  Kuvan pesissä valkeat ruokintalaatikot ovat  vihreiden pesäosastojen päällä. Jos kesä on hyvä, pesässä on elokuun alussa 1-2 osastoa emolle munintaa varten ja 3-4 hunajaosastoa. Minulla ei neljää ole koskaan ollut eikä viime kesänä juuri kolmeakaan. Siis torni jossa on 5 osastoa päällekkäin. Otan hunajaosastot pois sanotaan elokuun 7. päivään mennessä. Minä talveutan  mehiläiset nyt yhdellä osastolla ja siirsin emon alimmaiseen osastoon heinäkuun puolen välin paikkeilla, että toisessa osastossa olevat uudet työläiset ehtivät kuoriutua.  Tässä vaiheessa h...

Talven selkä on taittunut.....

  Talvi on jo paremmalla puolella. Lunta maassa ja päivä jatkuu vähitellen kiihtyvällä tahdilla. Minä olen kärsinyt toisinaan jopa aika paljon kaamoksesta. Kevät on siksi ollut vuoden parasta aikaa koska valon määrä lisääntyy. Nykyisin olen kyllä päässyt asian suhteen aika lailla helpommalla koska liikun. Liikkuminen helpottaa kaamoksesta kärsivien oireita. Tätä kirjoittelen sunnuntaiaamupäivällä klo 11:00 ja olen reippaan 20. minuutin joka-aamuisen jumppani tehnyt ja reppu on jo pakattu kuntosalikäyntiä varten. Luomutilan hoito on tällä hetkellä sellaisessa suvantovaiheessa. Olen jonkin aikaa katsellut mehiläistarhauksen kaluston perään. Tarkoitus on edelleenkin lisätä pesämäärää ja löytää kesällä ehkä yksi uusi tarhanpaikka. Luomuehtojen mukaan se pesäkalusto jossa mehiläiset talveutetaan, tulee olla sisäosiltaan käsittelemätöntä puuta. Toistaiseksi olen ostanut puiset laatikot ja maalannut ne ulkoapäin. Mutta pesäkalustoon kuuluu paljon muutakin.  Lingottuja hunajalaatikoit...

Luomuviljelijän luomuterveydenhoito

  Kävin tovin pilkkomassa halkoja ja hiutuneista kinttaista johtuen alkoi näppejä paleltamaan, niin päätin istahtaa lämpimään pirttiin hetkeksi koneen äärelle. Otsikon terveyden ja kunnon ylläpito on ollut lähellä sydäntäni lähes 18 vuoden ajan. Tuolloin tein elämäntaparemonttia, joka on muuttanut tapaani kohdella kehoani raadikaalisti parempaan suuntaan. Tuota ennen voisi sanoa, että tapani kohdella itseäni oli ylimielistä, välinpitämätöntä ja varmasti haitallista. Vadelmat ja... Mansikat löytyvät toivoaksemme jatkossa meidän  tilaltamme myös muille osaksi terveellistä ruoka- valiota. Hyvien elämäntapojen kaava on toistettu kerta toisensa jälkeen lukuisissa yhteyksissä ja tuskin kukaan meistä Suomessa on ainakaan kokonaan niiltä voinut välttyä. Terveellinen ravinto, riittävä liikunta ja riittävä lepo. Näihin voi lisätä joitakin asioita, kuten sosiaalisita suhteista huolehtiminen, mutta jätän ne toiseen kertaan. Vaikka me pääasiassa tiedämme nämä asiat, silti aika monelle ne e...